eZ Publish - kaupallinen avoimen lähdekoodin julkaisujärjestelmä
NXC Finland käyttää teknisissä toteutuksissaan eZ Publish -julkaisujärjestelmän Enterprise versiota, jolloin ratkaisuun sisältyy järjestelmän ylläpito, käyttäjätuki sekä säännölliset versiopäivitykset.
eZ Publish on suurten ja keskisuurten, sekä pienempien business-kriittisten, verkkopalvelujen hallintaan tarkoitettu avoimen lähdekoodin (open source) monipuolinen julkaisujärjestelmä. Järjestelmässä yhdistyy laajan kehittäjäyhteisön (community) innovatiivisuus sekä vakaan yritysversion edut. Enterprise versiopäivitykset ilmestyvät ennaltamääritellyn kehityssuunnitelman mukaisesti perusteellisesti testattuina ja niistä vastaa norjalainen kaupallinen yritys, eZ Systems. Tällä hetkellä uusin julkaistu versio on 4.6 (Annapurna).
eZ Publish oli ensimmäinen julkaisujärjestelmä joka perustui avoimeen lähdekoodiin ja alunperin sitä lähdettiin kehittämään mediayritysten kasvaviin tarpeisiin vuonna 1999. Mediasektori oli ensimmäisiä toimialoja, jotka vaativat verkkopalveluiltaan nykyisen kaltaisia monipuolisia ja kehittyneitä toiminnallisuuksia. Kehityksen myötä eZ Publish soveltuu nykyään käytettäväksi kaikille toimialoille. Yli 250 000 sivustoa, 170 maassa hyödyntävät eZ Publishin monipuolisia toimintoja.
NXC Finland on ensimmäinen sertifioitu eZ Publish yhteistyökumppani Suomessa. Olemme toteuttaneet asiakasprojekteja eZ Publish -julkaisujärjestelmän avulla jo vuodesta 2008 lähtien. Tutustu myös eZ Publish julkaisujärjestelmän maailmanlaajuisiin referensseihin eZ Systemsin sivustolla.
Miksi valita eZ Publish?
eZ Publishin systemaattinen tuotekehitys, avoimet standardit, monipuoliset perusominaisuudet, useat laajennukset sekä aktiivinen yhteisö pitävät huolen siitä, ettei julkaisujärjestelmä vanhene käsiin, vaan sen avulla on mahdollista vastata jatkuvasti kasvaviin, nykyaikaisille verkkopalveluille asetettuihin vaatimuksiin.
Yksi järjestelmä moneen tarpeeseen
Järjestelmien konsolidoinnilla on mahdollista tehostaa toimintaa ja saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä. Skaalautuvana järjestelmänä eZ Publish voi toimia alustana yritysten sekä yhteisöjen julkisille www-sivustoille, suljetuille intranet-ratkaisuille, rajatuille extranet-palveluille, uutiskirjeille, verkkokaupalle, blogeille sekä erilaisille portaaleille ja yhteisöpalveluille. eZ Publishin usean sivuston tuki mahdollistaa sen, että yrityksen kaikki verkkopalvelut voidaan hallita yhdessä järjestelmässä, jolloin myös verkkopalveluiden päivittäminen ja ylläpito on tehokasta ja helppoa.
Joustavuus
Järjestelmän tekninen joustavuus mahdollistaa kustannustehokkaasti asiakaskohtaisesti ohjelmoitavat toiminnallisuudet ja avointen rajapintojen avulla integroinnit muihin järjestelmiin ovat mahdollisia. Sisältö ja ulkoasu ovat järjestelmässä aidosti erotettu toisistaan, joten sama, kertaalleen luotu sisältö, on mahdollista julkaista vaivattomasti useammassa eri kanavassa (web, mobiili, printti).
Tietoturva
eZ Publishin tietoturva on korkealla tasolla, tästä osoituksena eZ Publish on läpäissyt toistuvasti USA:n puolustusministeriön auditoinnit. Turvallisuutta parantaa osaltaan myös monipuoliset käyttäjäoikeustasojen muokkausmahdollisuudet.
Hakukonelöydettävyys
Sivuston löydettävyys hakukoneissa on nykypäivänä menestyksekkään online-strategian edellytys. Hakukoneoptimoinnin lähtökohtaisesti mahdollistavana järjestelmänä eZ Publishilla toteutettujen sivustojen optimointi on vaivatonta ja kustannustehokasta.
Sivuston sisäinen haku
Sivuston sisäiset hakutoiminnallisuudet toteutetaan eZ Findilla, joka on Apachen Lucene/Solr -pohjainen nopea ja skaalautuva hakumoottori, joka integroituu täysin eZ Publishin sisältömalliin. Hakutoiminnot ovat laajasti muokattavissa tarpeen mukaan ja haussa on mahdollista indeksoida myös yleisimpien dokumenttiformaattien sisältö (PDF, Word, Excel, PowerPoint jne).
Työnkulku
eZ Publish tarjoaa myös tuen työnkululle (workflow) sekä täysiverisin versiohallinnan jonka avulla pystytään hallinnoida keskeneräisiä luonnoksia ja palauttaa tarvittessa aikaisempia versioita sisältösivuista.
Avoimen lähdekoodin järjestelmänä eZ Publish ei sido asiakasta yhteen toimittajaan.
Helppoa ja tehokasta sisällönhallintaa
Järjestelmän käyttö on nopeasti omaksuttavissa, eikä se edellytä html-osaamista tai koodaamista. NXC Finlandin toteutukset sisältävät aina tarvittavan koulutuksen sisällönsyöttäjille sekä käyttäjätukipalvelun.
Sisällön (esim. artikkeli, kuva, tiedosto, tuote) luomiseen, päivittämiseen, muokkaamiseen ja poistamiseen käytetään suomenkielistä (hallintokäyttöliittymästä on saatavilla käännös n.30 kielelle), web-selainkäyttöistä työkalua. Samalla työkalulla pystyy järjestämään sivuja eri hierarkiajärjestykseen, sekä siirtämään ja piilottamaan sivuja. Navigaatio päivittyy automaattisesti. Editorina eZ Publishissa käytetään monissa eri julkaisujärjestelmissä käytössä olevaa, monille tuttua, Tiny MCE editoria.
Käännösten tekeminen eri kieliversioille onnistuu näppärästi ja helposti valitun pohjakielen ollessa editorissa näkyvissä kääntämisen aikana. Työ tehostuu, kun uuteen kieliversioon ei tarvitse esim. kuvia ja muita mediatiedostoja syöttää uudelleen.
Sivustolla käytettävät tiedostot ja kuvat valitaan aina sisältösivuille eZ Publishin mediakirjastosta, jolloin samoja tiedostoja voidaan käyttää uudelleen ja tiedosto päivittyy kaikkialle, kun sitä mediakirjastossa muokataan. Kuvat skaalataan automaattisesti sopivaan kokoon sivustolla. eZ Publish sisältää myös erillisen kuvaeditorin, joka mahdollistaa yksinkertaiset kuvien muokkaustoimenpiteet kuten kuvien koon muokkaamisen, croppauksen, kontrastin ja kirkkauden säätämisen.
eZ Publish mahdollistaa monipuolisen sisällönhallinnan
Kaikki sivustot eZ Publishilla - kustannustehokkaasti
Useilla NXC Finlandin asiakkailla on lähtökohtaisesti ollut tarve toteuttaa useampi, nykyaikaisilla toiminnallisuuksilla varustettu ja näyttävä (brändi)sivusto kustannustehokkaalla tavalla - ja mieluiten nopeasti.
Kun tällaisissa tapauksissa emo-sivusto on toteutettu, siitä on mahdollisuus tyylitiedostomuutoksien avulla pienellä työllä, toteuttaa nopeasti seuraava, ja sitä seuraava, sivusto. Kaikki sivustot voivat olla samassa eZ Publish asennuksessa, jolloin niiden ylläpito ja versiopäivitykset ovat tehokkaasti toteutettavissa ja kustannuksia ja aikaa säästyy.
Intranet ja extranet
Kirjautumista vaativat verkkopalvelut, kuten intranet tai extranet voidaan eZ Publishin näkökulmasta katsottuna toteuttaa tehokkaasti osana kokonaisverkkopalvelua. Intranetin ja extranetin sisältöön pääsemistä hallitaan käyttäjäoikeustasojen määrittelyillä. Tällöin ei tarvita perinteisessä mielessä erillisiä sivustoja, vaan tietyille käyttäjille tai käyttäjäryhmille luodaan käyttöoikeudet, joiden perusteella tarvittavat sisällöt näytetään käyttäjille.
Yhden käytettävän järjestelmän myötä tehostetaan toimintaa, helpotetaan sisällönsyöttäjien työtä ja kevennetään ylläpitoa.
eZ Publish soveltuu ominaisuuksiensa puolesta erinomaisesti myös esim. pelkän intranet-ratkaisun toteutukseen, jos projekti halutaan toteuttaa erillisenä hankkeena. NXC Finlandin referensseisseistä löytyy runsaasti toiminnallisuuksia sisältäviä, laajoja intranet toteutuksia, joihin liittyy myös integraatioita eri taustajärjestelmiin.
eZ Publishin avulla parempi mobiili-kokemus
Internet on muodostunut erottamaton osaksi meidän jokaisen arkea – verkosta haetaan tietoa, käytetään aikaa sosiaalisessa mediassa, luetaan uutisia sekä tehdään ostoksia. Älypuhelinten myötä yhä useammin verkkoon tullaan nimenomaan mobiilipäätelaitteilla, jotka asettavat kokonsa ja nopeutensa puolesta tiettyjä haasteita verkkopalvelulle mobiilikäyttäjääkin tyydyttävän käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
eZ Publishin yksi vahvuuksista on mahdollisuus monikanavaiseen julkaisemiseen. Järjestelmässä sisältö ja ulkoasu ovat erillään toisistaan, joten verkkopalvelussa oleva sisältö voidaan julkaista riisutummassa ja kevyemmässä muodossaan mobiilipäätelaitteessa. Sivusto voidaan myös lähtökohtaisesti toteuttaa siten, että se skaalautuu päätelaitteen näytön koon mukaan ja tuottaa näin paremman käyttökokemuksen ja houkuttelee käyttäjää palaamaan verkkopalveluun uudestaankin.
Vaikka mobiililaitteet, ja niiden selaimet, ovatkin huimasti kehittyneet ovat mobiilikäyttäjät vielä toistaiseksi tottuneet odottamaan sivuston latautumista tietokonekäyttöä kauemmin, mutta silti kyse on kuitenkin sekunneista! eZ Publishin kehittyneet välimuisti- ja suorituskykyasetukset auttavat varmistamaan sivuston nopean toiminnan myös mobiililaitteilla käytettäessä.
eZ Publishin avulla on myös mahdollista toteuttaa ns.natiiviapplikaatioita eri mobiilikäyttöjärjestelmille (IOS, Android, Windows Phone jne).
Mobiilivierailijoiden määrää sivustolla voidaan seurata käytännössä kaikilla analytiikan seurantajärjestelmillä. Tulokset todennäköisesti kertovat mobiilivierailijoiden määrän kasvusta, mutta kasvukäyry on varmasti jyrkempi niillä sivustoilla jotka tarjoavat mobiilikäyttäjiä tyydyttävän käyttäjäkokemuksen!
NXC Finland on toteuttanut asiakkailleen näyttäviä, tehokkaita ja toimivia ratkaisuja joiden avulla pystytään palvella myös mobiilikanavan valinneita käyttäjiä.
Tuottava verkkokauppa eZ Publish julkaisujärjestelmällä
Verkkokauppa on nykyaikainen kaupankäynnin muoto. Suomessa kuluttajaverkkokauppa on arvoltaan vuosittain jo noin 10 miljardin luokkaa ja kasvu jatkuu edelleen. Suosituimmat tuoteryhmät verkkokaupassa ovat matkailu, elektroniikka, liikenne, rahapelit, asuminen ja pukeutuminen. Tuoreimpia ilmiöitä verkkokaupassa on business-to-business-verkkokaupan yleistyminen.
Verkkokauppa palvelee asiakkaitaan globaalisti 24/7, ilman fyysisen myyjän jatkuvaa läsnäoloa. Uusi verkkokauppa törmää usein löydetyksi tulemisen haasteeseen. Verkkokauppa voi parantaa löydettavyyttään hyödyntämällä hakukonemarkkinointia, johon myös tarjoamme osaamistamme.
Nykyään yhä useampi asiakas hakee osana ostoprosessiaan tietoa verkosta, joko ostopäätöksen tueksi, tai ostaakseen tuotteen suoraan verkkokaupasta. Verkkokauppa -ominaisuutta voidaan käyttää myös niin, että verkkokauppa ei päädy varsinaiseen maksamiseen ja toimittamiseen asti. Verkkokauppaa voidaan käyttää vaikkapa muistilistan tuottamiseen ja tulostamiseen, varsinaisen ostotapahtuman jäädessä kivijalkamyymälään. Verkkokauppa voi olla myös rajatun ryhmän sisäinen paikka tehdä tilauksia.
eZ Publish julkaisujärjestelmällä verkkokauppa voidaan toteuttaa osana yrityksen verkkopalvelukokonaisuutta, mikä poistaa erillisen verkkokauppajärjestelmän tarpeen.
eZ Publish verkkokaupan teknisiä faktoja
Tilausten seuranta
- Tilausten listaus
- Tilaukselle mahdollista määrittää erilaisia tiloja (esim. "Odottaa maksua", "Maksettu", "Lähetetty")
- Tuotetilastoja (kuinka paljon mitäkin tuotetta tilattu, tilausten yhteissumma)
Asiakaslistaus
- Asiakkaan tietojen selaus
- Asiakkaan tilausten/tilattujen tuotteiden selaus
Arvonlisäveron - hallinta
- Mahdollista määrittää useita eri ALV - prosentteja
- Vaihdettavissa tuoteryhmittäin/maittain
Alennusryhmät
- Prosentuaaliset alennukset tietyistä tuotteista/tuoteryhmistä
- Yksittäisille käyttäjille tai käyttäjäryhmille
Valuutat
- Tuotteiden hinnat voidaan esittää eri valuutoilla
- Automaattinen konversio eri valuutoiden välillä, tai voidaan määrittää hinnat jokaiselle valuutalle erikseen
- Valuuttakurssit mahdollista päivittää automaattisesti halutusta lähteestä (oletuksena Euroopan Keskuspankki)
Maksutavat
- Joustava rajapinta johon voidaan liittää haluttu maksujärjestelmä
- Olemassaolevia mm. Paypal
- NXC:n tekemiä mm. Payex ja Suomen Verkkomaksut
Postikulut
- Joustava rajapinta postikulujen laskentatapojen toteuttamiseksi
Tilaustietojen/asiakastietojen tuonti/vienti ulkoisiin järjestelmiin (integraaatiot)
- NXC Finland:n tekemiä integraatioita mm. Microsoft Navi ERP, Jeeves, SAP ja Microsoft Dynamics CRM
Uutiskirjeellä tehoa sähköpostimarkkinointiin
Uutiskirje, eli newsletter, on tehokas väline yritysten markkinointiviestintään. Uutiskirjeellä saadaan välitettyä haluttu markkinointiviestintä kohdennetuille vastaanottajille helposti, nopeasti ja kustannustehokkaasti.Uutiskirjeen tulee olla teknisesti rakennettu siten, etteivät roskapostisuodattimet pääse estämään halutun sen perillemenoa. Uutiskirjeen sisällölle on olemassa tiettyjä kirjoittamattomia sääntöjä joita tulee noudattaa.
Uutiskirjeen käytön tulee olla helposti omaksuttavaan ja yksinkertaista, sillä uutiskirjeen sisällön syöttämisestä saattavat huolehtia useat eri henkilöt, kuten peruskäyttäjät yrityksissä tai viestintätoimistojen henkilöstö. Säännöllisesti lähetetyt, mielenkiintoista sisältöä tarjoavat uutiskirjeet pitävät lähettäjän vastaanottajien mielissä, tuovat verkkopalveluun lisää liikennettä ja parantavat konversiota.
nvNewsletter - uutiskirje
nvNewsletter uutiskirje on NXC Finlandin tekemä eZ Publish laajennus. Kun sivustokin tehty eZ Publish julkaisujärjestelmällä, niin sisällönpäivittäjillä on käytössään aina sama väline ja päivitys tapahtuu joustavammin. Intranet ja extranet palvelut kannattaa myös tehdä samalla eZ Publish julkaisujärjestelmällä.
Uutiskirjepohjat
- Järjestelmässä voi olla valmiina useampia uutiskirjepohjia, joista voidaan valita sopiva vaihtoehto uutta uutiskirjettä tehtäessä
Lähetysryhmät ja vastaanottajat
- Lähetysryhmiä voi olla useita
- Vastaanottaja voi kuulua yhteen tai useampaan lähetysryhmään ja jokaiseen ryhmään voidaan erikseen valita, haluaako käyttäjä postin html vai tekstimuotoisena
- Vastaanottajille voidaan määrittää vapaasti lisätietokenttiä (nimi, osoite yms), joita voidaan käyttää uutiskirjeen sisällön personointiin esim. tervehtimällä vastaanottajaa nimeltä
- Vastaanottajien tiedot on mahdollista tuoda järjestelmään CSV - muodossa
Lähettäjätiedot
- Lähettäjätietoja voi olla useita, uutiskirjettä luotaessa on mahdollista valita mitä lähettäjän tietoja käytetään, eli mistä osoitteesta uutiskirje näyttää tulevan
Seuranta
- Uutiskirjeen avanneiden määrää voidaan seurata (vain html - muotoisissa maileissa)
- Uutiskirjeen sisältämien linkkien klikkausmääriä voidaan seurata
Muuta
- Uutiskirjeet on mahdollista laittaa lähtemään ajastetusti myöhempänä ajankohtana
- Uutiskirjeiden esikatselu ja esikatselumailin lähetys
eZ Publishin laajennuksia
- eZ Flow on erityisesti media-sivustoille suunnattu laajennus, jolla etu- ja pääsivujen sisällön muokkaus, järjestely ja ajastus on helppoa ja joustavaa.
- eZ Find on tehokas, skaalautuva ja muokattava hakukone sivuston sisäisiin hakutoiminnallisuuksiin. eZ Find mahdollistaa monipuoliset rajausmahdollisuudet, kielikohtaiset hakuasetukset, konfiguroitavat ja nopeat hakutoiminnallisuudet kaikesta sivuston tai useamman sivuston sisällöstä. Myös erilaiset binääridokumentit, kuten Microsoft Office, OpenOffice ja PDF-tiedostot voidaan indeksoida osaksi sivustohakua.
- eZ Survey on kyselytyökalu, jolla sisällönpäivittäjät voivat itse rakentaa erilaisia kyselyitä. eZ Survey toimii myös lomake-editorina. Se sisältää kaikki normaalit lomake-elementit ja sitä voidaan laajentaa erikoisempia tarpeita varten.
- eZ Tags tarjoaa toiminnot tagien eli avainsanojen hallintaan. eZ Tagsia voidaan käyttää normaalisti avainsanojen lisäämiseen sisällölle tai erilaisten kategorisointien luomiseen.
- eZ Website Toolbar mahdollistaa sivujen sisällön editoinnin suoraan sivustolla. Sisällönpäivittäjille näkyvissä on työkalupalkki, josta löytyvät tarpeellisimmat toiminnot sisällönhallintaan.
- eZ IE on kuvaeditori, jonka avulla yksinkertaiset kuvienkäsittelytoimenpiteet onnistuvat suoraan julkaisujärjestelmässä.
Yhteisön tarjoamia laajennuksia löytyy eZ Projects -sivustolta. eZ Market tarjoaa laajennuksia Enterprise-asiakkaille.